Olen miettinyt asioita viikonlopun aikana. Olen tullut siihen tulokseen, että minun pitäisi jättää tyttöystäväni. Tässä suhteessa ei nimittäin ole mitään järkeä. Meidän olisi parempi olla erillään, koska on vain ajan kysymys, koska jään kiinni tempuistani, ja satutan häntä niin, että olemme vihollisia lopun elämäämme. Eron myötä minäkin voisin hurjastella hyvällä omalla tunnolla.

Ongelmana on se, että olen todella huono ottamaan esille tällaisia asioita. Nyt ajankohtakin on pahin mahdollinen, koska vanhempani odottivat Sofiaa meille joulunviettoon. Minusta tuntuu, että pilaan kaikkien joulun, jos jätän hänet nyt. Vai yliarvioinko kenties sitä, kuinka iso juttu tämä on hänelle? Ehkä hänelläkin on flirttiä selkäni takana, ja sanomme vain iloiset jäähyväiset.

Luulen, että aion kuitenkin odottaa vielä vähän tämän asian kanssa. Suoraan sanottuna minulla ei kantti kestä antaa rukkasia joulun alla, ja mielellään nautin Sofian seurasta vielä tovin. Kaksinaamaistahan tällainen toiminta on. Suuri toiveeni on, että hän ei katkaisisi välejä eron myötä, vaan voisimme jatkaa avoimessa suhteessa, tai kavereina friends with benefits -tyyppisessä järjestelyssä. Aikaisemmista eroistani vaan tiedän, että tällainen harvoin onnistuu. Entisiin tyttöystäviini en ole ollut pahemmin yhteydessä, vaan se kaikki on päättynyt eroon. Usein kuvioon on liittynyt myös pettämistä. Minun on nyt aika ryhdistäytyä, tai sii ainakin heti joulun jälkeen! Teen vaikka uuden vuoden lupauksia sitten...